Jouluinen omena-kaneligranola | Lusikallinen iloa – ruokablogi
Aamupala,  Yleinen

Jouluinen omena-kaneli granola

Joulu on ihan pian täällä ja täällä ainakin odotetaan innolla! Joko teillä on joululahjat hankittuna ja joulumieli korkealla? Itse rakastan antaa itsetehtyjä lahjoja – yleensä vieläpä ruuan muodossa. Mikään ei ole ihanampaa kuin antaa ajatuksella mietitty lahja. Joulukrääsän olen päättänyt unohtaa jo aikoja sitten ja panostaa laatuun määrän sijaan.

Jouluinen omena-kaneligranola | Lusikallinen iloa – ruokablogi

 

Jo useampana vuonna olen tykännyt valmistaa läheisilleni joululta maistuvaa granolaa pukin konttiin. Granolan, eli paahdetun, makean myslin tekeminen on helppoa ja kauniiseen punaisella samettinauhalla koristettuun lasipurkkiin pakattu herkku ilahduttaa varmasti. Yleensä olen lisännyt granolaan pähkinöiden ja siemenien lisäksi kuivattuja karpaloita, piparimaustetta sekä paljon kanelia. Tänä vuonna ajattelin kuitenkin kokeilla jotain erilaista – jotain hieman kevyempää ja raikkaampaa. Päätin korvata marjat kuivatuilla omenoilla, jotka ovat itse asiassa suoraan vanhempiein pihapuun antimista kuivattu. Voisin väittää, että tästä tuli jopa herkullisempaa kuin aiempien vuosien tekeleistä. Omena ja kaneli nyt vain sopivat niin ihanasti yhteen! Reseptin riittoisuutta on helppo muokata, näistä ainesosamääristä riittää mainiosti ainakin pariin pienempään purnukkaan tai yhteen suureen.

 

Jouluinen omena-kaneli granola

n. 7 dl valmista mysliä

 

Joulugranola | Lusikallinen iloa – ruokablogi

3 dl kaurahiutaleita

1,5 dl pekaanipähkinöitä

1,5 dl manteleita

0,5 dl kurpitsansiemeniä

3 rkl rypsiöljyä

2 rkl vaahterasiirappia

kanelia

kardemummaa (varovasti)

Kuivattuja omenoita

 

  1. Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.
  2. Pilko halutessasi manteleita ja pähkinöitä veitsellä hieman pienemmäksi. Älä kuitenkaan pilko liian hienoksi, sillä granolassa saa ja pitää olla purutuntumaa.
  3. Sekoita kaikki ainekset omenoita lukuunottamatta.
  4. Levitä seos pellille tasaiseksi kerrokseksi. Anna paistua n. 15 min. tai kunnes granola on saanut kauniisti väriä.
  5. Kuivattuja omenoita saa myös kuutioina, mutta jos omenasi ovat renkaina kuten minut, pilko niitä hieman pienemmiksi sillä aikaa kun seos on uunissa.
  6. Anna seoksen jäähtyä ja lisää omenat joukkoon.

Joulugranola | Lusikallinen iloa – ruokablogi

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *