• Terveelliset pannukakut mustikoilla ja maapähkinävoilla | Lusikallinen iloa -ruokablogi
    Aamupala

    Terveelliset aamupalapannukakut

    Olen henkeen ja vereen aamuihminen. Jokainen aamu on kuin uusi alku ja etenkin hitaat viikonloppuaamut on parasta mitä tiedän. Siksi rakastan myös aamupaloja ja lausahdus ”aamupala on päivän tärkein ateria” pitää mielestäni täydellisesti paikkaansa. Hyvä aamupala paitsi auttaa jaksamaan, se myös käynnistää päivän hyvällä fiiliksellä. Arkisin teen aamupalat yleensä valmiiksi jo edellisenä iltana, mutta viikonloppuisin aamiaiseen on ihana panostaa kunnolla ja keksiä jotain hieman erityisempää. Eräänä lauantaiaamuna meinasi kuitenkin käydä hullusti, kun  eikä jääkaapista löytynyt mitään tarvikkeita herkulliseen viikonloppuaamiaiseen, kuten avokadoleipiin tai amerikkalaisiin pannareihin (näihinkin lupaan kirjoitella teille vielä suosikkireseptini)! Yleensä tällaisessa tilanteessa, banaaniletut ovat vakkarini, sillä ainekset löytyvät kaapista aina. Nyt kuitenkin jopa kananmunat loistivat poissaolollaan. Ajatus hitaasta aamusta…